One day I went to the library. Seen from the air you know why it is called wood grouse - el urogallo. Entering the building you understand why people consider it their own living room. The muumins live in the gound floor. They have been caught in the middle of their adventures. In daytime they look motionless and innocent, as if nothing were happpening there. But you should see their night time acitivities - wood is chopped, ships are loaded, journeys pepaired. http://inter9.tampere.fi/muumilaakso/
During the daytime the activities take place on the first floor. My favourite acitivity is to check what the librarians have chosen as "special offers" at the head of the long shelves - newly acquired books, seasonal topics and something that they for some reason want to point out. That special day I found Cuentos para pensar by Jorge Bucay.
Picking up a book in Spanish is exciting. Due to my occasional mastery of Spanish I never know beforehand if I understand the text or not. Sueños en el umbral by Fatema Mernissi and Sin destino by Imre Kertész are examples of books that might have gained even extra enjoyability just because I read them in Spanish.
Sometimes reading in Spanish becomes pure meditation. I just read and because I do not understand the text, my brain starts working on something else. It is refreshing.
What surprised me in the Cuentos para pensar by Jorge Bucay is the following extract:
"Voy caminando por un sendero.
Dejo que mis pies me lleven.
Mis ojos se posan en los árboles, en los pájaros, en las piedras.
En en horizonte se recorta la silueta de una ciudad.
Agudizo la mirada para distinguirla bien.
Siento que la ciudad me atrae.
Sin saber cómo, me doy cuenta de que en esta ciudad puedo encontrar todo lo que deseo.
Todas mis metas, mis objetivos y mis logros.
Mis ambiciones y mis sueños están en esa ciudad.
Lo que quiro consequir, lo que necesito, lo que más me gustaría ser, aquello a lo que aspiro, lo que intento, por lo que trabajo, lo que siempre ambicioné, aquello que sería el mayor de mis éxitos.
Me imagino que todo eso está en esa ciudad.
Sin dudar, empiezo caminar hacia ella. /.../"
(Bucay, Jorge: Cuentos para pensar, Del nuevo extremo, Integral, 2006, p. 83, ISBN: 84-7901-868-2)
Imagine that there are two people standing at the spot where Bucay starts describing walking on the path. Both of them listen to the story.
One of them follows it and approaches the town, sin dudar. The other one turns around and starts walking to the opposite direction, towards the forest. Looking for the fullfilment of dreams in a town would never occur to her. If you want to activate your dreams, you do it in the forest, you need to be surrounded by nature.
You can guess who of those two people is a Finn.
Thank you Jorge Bucay. Sin tu texto nunca me hubiese fijado en la profundidad de una diferencia cultural así. Los libros contienen universos, mundos enteros y concretos. También tienen consequencias. Aprendemos.
This experience reminds me of Gregory Bateson - the difference that makes a difference. Today´s paper tells that half of the population of the world lives in cities. What would we Finns gain, if we started at least pretending that life in a city could mean the fulfillment of our personal dreams?
It has been raining heavily for three days now. Thick clouds make the summer nights dark grey. It is a pity!
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
3 comments:
12 miljoonan ihmismuurahaisen seassa on suorastaan luontevaa miettiä miten paljon elämiä yhteen kaupunkiin kiinnittyy. Ihmisten nykyhetket tuuppivat toisiaan Buenos Airesin ruuhkaisessa metrossa ja tööttäilevissä busseissa. Buenos Aires on valtaisa keko. Nykyisyyteen kiinnittyneet ihmiset ovat muurahaisa kaivautuessaan tunneleihin maan alle, kipittäessään toimistoon tietokoneen ääreen ja kootessaan kekojaan taivasta kohti.
Välillä tuntuu, että olen kusiainen joka on eksynyt hevosmuurahaisten yhdyskuntaan. Kusiaisuus ilmoittaa itsestään yllättäen. Huomasin lauantaina illalla, että puistosta lehahtava nurmikon tuoksu voi olla suorastaan huumaava kun sen haistaa ensimmäistä kertaa viiteen kuukauteen. Yhtäkkiä minä kiinnittyy ympäröivään todellisuuteen ja asiat asettuvat niille kuuluville paikoille. Mieli rauhoittuu. Kusiainen palaa mäntymetsään.
Muurahaiset kiinnittävät tulevaisuutensa kekoon ja sen rakentamiseen. Täällä Buenos Aires saa suurkaupungin voimalla elämän vilahtamaan oli yllättävän nopeasti. Ympäröivä maailma jää vähälle huomiolle. Täällä ollaan Manuel Castellsin tarkoittamassa solmukohdassa. Myös keskus-periferia -teoria, joka kuvaa suurkaupungit ympäristöään kuluttavina ekologisesti kestämättöminä hirviöinä tulee ymmärretyksi uudella tavalla. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Buenos Airesiin on turha yrittää pikkuautolla, sillä lehmiä kaupunkiin teurastettavaksi ja syötäväksi kuljettavat rekat tukkivat tiet. Ihminen näyttäytyy täällä ympäristölleen tuhoisena hevosmuurahaisena: rousk rousk, pala sademetsää, rosuk soursk ripin rapin mars, hevosmuurahaisten jono syö tiensä nurmikon halki jättäen jälkeensä ruskeaksi kalutun polun. Hevosmuurahaisiin verrattuna suomalaisilla ja muilla pohjoismaisilla on kusiaisen luonnonläheinen ekosysteemiä ylläpitävä ympäristösuhde. Tästä perspektiivistä ihmisen suhde maailmaan ei näyttäydy elävän nurmen syömisenä, eikä kaupunki näyttäydy resursseja nielevänä mustana aukkona.
Hevosmuurahaisten on vaikea kuvitella, että kusiaisten suhde ympäristöön on erilainen. Ei voi olla mahdollista että globaalisti toimiva voittoa tuottava yritys oikeasti noudattaa sen toimintaa säätelemään asetettuja normeja, hevosmuurahainen ajattelee ja alkaa protestoida. Kusiainen ei ymmärrä protestoinnin tarvetta, sillä normien noudattaminen on itsestäänselvyys jo pelkästään toiminnan jatkuvuutta silmälläpitäen. Hevosmuurahainen kaluaa nutmikon tei pensaan putipihtaaksi hetken huumassa.
On selvää kumpaan suuntaan suomalainen kävelee. Kun kuuluu metsään, tulevaisuutta on vaikea suunnitella näkemättä metsää taloilta. Haaste on siinä, miten saada eri suuntiin kävelevät tekemään yhteistyötä ja ymmärtämään toisiaan.
Kerro seela ihmeessä lisää niistä protestoinneista ja normeista. Kuulostaa nimittäin sellaiselta tarinalta joka ihmisten olisi hyvä kuulla. Tai jota ainakin voi koittaa levittää. Mummo kaivo eilen mökin viidakosta hyvin elinvoimaisia sipuleita ja ruohosipuleita. En edes tienny että täällä on niitä. Kurpitsakin pitäs olla jossain, mutta sitä me ei vielä löydetty, ehkä se on päättäny vaihtaa paikkaa ja me etittiin väärästä kohtaa. Kerroin mummolle zenläisen elämänviisauden jonka kuulin norjan villeltä: "Elämässä tärkeintä on puutarhan hoito. Eikä sekään ole niin kovin tärkeää." Mummo katseli vähän aikaa ympärilleen ja totesi että tämä puutarha taitaa toimia juuri noin. Haluan istuttaa tänne tomaattia, salaattia ja basilikaa. Koesalaatti on selvinny oikein hyvin, varsinkin nyt kun sataa sillon tällön.
Samuli, taidan soittaa sulle tänään ja kertoa lisää normeista jne. puhelimessa. Sanottavaa on nimittäin todella paljon.
Zen on osannut pistää asiat tärkeysjärjestykseen. Siirtolapuutarhayhdistys ei vielä ole tainnut tutustua zeniläisiin ajatuksiin, joten mummon puutarha on alueella pilottiprojekti.
Kurpitsan katoaminen ei ole kovin suuri ongelma, mikäli etsijöillä on kärsivällisyyttä. Mikäli kurpitsa on enää ylipäätään löydettäväksi olemassa, se muuttuu sopivaksi katsomansa ajan kuluttua suureksi ja keltaiseksi.
Post a Comment